| |
H I G H B U Z Z ´S

Mistä nimi Highbuzz's?
Aviomiehen avituksella, tai oikeastaan se tuli ihan kokonaan hänen suustaan, minä vain hyväksyin. Tarkoituksena oli keksiä nimi, joka ei välttämättä tarkoittaisi
mitään tai jos tarkoittaisi niin ei suoranaisesti. Mahdollisesti antaa jotain mielikuvia. High tarkoittaa korkeaa, buzz taasen surinaa, pörinää yms.
Se tarkoittaa myös värinää. Pääasiassa korkeavärinää, surinaa, pörinää, ei siis
mitään sen kummempia. Jos nimeä olisi haettu jo aviossa
ollessa, olisi se ehdottomasti liittynyt sukunimeeni.
Virallisesti nimen takana
on siis Satu Murto, mutta epävirallisesti nimen takana on myös aviomies Mikko. Perheestämme löytyy aussieiden
lisäksi sekarotuinen sterilisoitu Lily, ikää 10 -vuotta, nykyään ainoana kanina kääpiöluppa Vadelma
(Touhutassun Taikavadelma), kaksi tuliliskoa Ikiturso ja Jöhnä sekä pari akvaariota kaloineen.
Mikko on tutustunut koiriin vasta kauttani, mutta on melkein täysin oppinut kennelpoika sekä ihanan aktiivisesti koiraharrastuksissa mukana. Itse olen ollut koirien kanssa tekemisissä pienestä pitäen. Perheessämme on aina ollut metsästyskoiria, jotka ovat olleet ruokinnallisesti ja liikunnallisesti vastuullani nuoresta pitäen. Olen käynyt Kennelliiton kasvattajan peruskurssin sekä SPKL:n koulutusohjaajakurssin ja vastuullani on ollut joitakin tokoryhmiä.
Harrastamme koiriemme kanssa pääosin tottistelua ja jälkeä, kisaamisesta en
valitettavasti ole kiinnostunut kisakipsaamisen vuoksi.
Miksi aussie?
Minulla oli aikaisemmin saksanpaimenkoira, joka oli haimavikainen sekä kesäisin sillä oli aina hot spottia. Se oli myös allerginen vehnälle, siitepölylle, lattianpesuaineelle jne. Se myös oireili selästään ja lonkista. Sakemannin ollessa vielä elossa, mietin sopivaa rotua.
Halusin sen olevan ehdottomasti luonteeltaan samankaltainen ja ehdottomasti paimenkoira. Mietin myös belgianpaimenkoira tervuerenia mutta se ei oikein sykähdyttänyt, liian iso, liikaa karvaa. Halusin koiran olevan laumaviettinen, kooltaan vähän saksanpaimenkoiraa pienempi, karvaltaan vähän erilaisempi sekä ehdottomasti terveempi.
Aussie vaikutti ehdottomasti koulutettavalta, hauskalta ja eläväiseltä rodulta. Ketturetkussa oli juuri syntynyt pentue, ja pitihän niitä pentuja mennä katsomaan ja kyselemään vähän lähemmin.
Myöhemmin soittelimme uudestaan ja varasimme yhden pienen pesukarhunhäntäisen tytön, helpompi ottaa tytsy saku-uroksellemme kaveriksi. Hiukan jännitti, mitä pienestä koirasta tulisikaan, miten onnistuisin kouluttamaan pienen eloisan sähikäisen. Niin meille muutti pieni pesukarhuhäntäinen Moona-tyttö, joka haettaessa juoksi luokseni muiden pentujen jäädessä pysähdyksiin pihamaalle.
Moonan myötä ihastuin rotuun yhä enemmän, enkä enää miettinyt saksanpaimenkoiraa, tai mitään muutakaan rotua. Rotu vei mennessään.
Kun yksi sähikäinen tuntuu tarvitsevan samankaltaista seuraa..
Alkoi kyteä ajatus toisesta aussiesta. Lily oli Moonan mielestä välillä vähän turhankin vakavaa seuraa. Tuli toinen aussie, uros Petu, vuoden ikäisenä kodinvaihtajana (koirasta riippumattomista syistä), meille majaa pitämään. Petu sopeutui hyvin, on ollut rauhallisempi versio mutta omalla tavallaan rakastettava ja ihana tuikkiva tähtisilmä, nauravainen hymysuu.
Nyt jo hiukan elämän ehtoopuolella.
Kun alkaa kyteä ajatus kasvattamisesta..
Ensimmäinen pentue Highbuzz's nimen alle syntyi elokuussa 2005, ensimmäisestä omasta aussiestani, Moonasta. Pentueesta jäi kotiin red tricolor uros Johnny.
Samoihin aikoihin oman ensimmäisen pentueen kanssa Suomeen tuli ensimmäiset yhteiset tuontini, Fairoaks-aussiet, Davy ja Silvi.
Lisää tuonteja
Monen mutkan kautta Wahlroosin Sanni sai harrastuskaverinsa Ruotsista ja itse
osan siitä tammikuussa 2007.
Josko jossain välissä saataisiin pentuekin tekeille..
|
|